Peräpohjolan Opisto: Henkilöstöpolitiikan muotoilu

Lähtökohta

Peräpohjolan Opisto halusi toteuttaa henkilöstöpolitiikan kehittämistä koko henkilöstön voimin. Hankkeelle haettiin yhteistyössä rahoitus Työsuojelurahastolta, joka tukee suomalaisen työelämän tutkimusta ja kehittämistä.

Hanke oli erityinen ennakkoluulottoman asetelmansa vuoksi, sillä palvelumuotoilun soveltaminen henkilöstöpolitiikan kehittämiseen ja HR-toiminnan muutoksiin ei ole se perinteisin projektiasetelma. Yhteistyö haastoi siis myös palvelumuotoilijat uusille urille ja menetelmien kehittämiseen.

Työn eteneminen

Yhteiskehittäminen tapahtui vahvasti koko henkilöstöä osallistamalla – Peräpohjolan Opiston osaajajoukon kanssa työskenneltiin yhteensä puoli vuotta. Tänä aikana järjestettiin ryhmähaastatteluita, 7 yhteistä koko henkilöstön kehittämistapaamista/-työpajaa sekä 7 projektitiimin tapaamista. Näiden lisäksi toteutettiin vielä 2 kierrosta kyselyjä sekä järjestettiin toimintojen ja toimintamallien palautekierrokset ja läpikävelyt sähköisesti.

Lopputulokset

  • Talon tavat -kirjanen, joka sisältää hankkeen aikana parannellut yhteiset toimintaperiaatteet ja linjaukset
  • Kehitetyt toimintamallit rekrytointiin, hankkeiden läpiviemiseen, osaamisen kehittämiseen sekä perehdyttämiseen. Henkilöstö valitsi itse nämä prosessit kuvattaviksi ja kehitettäviksi.
  • Organisaatiokulttuuri ja sen tulevaisuuden suunta näkyväksi

”Palvelumuotoilu oli mielekäs tapa kehittää organisaation toimintaa yhteistyössä koko henkilöstön kanssa. Menetelmät olivat virkistäviä ja mukaansatempaavia sekä saivat koko henkilöstön uppoutumaan yhteiskehittämisen maailmaan. Palvelumuotoilu oli minulle suhteellisen uusi menetelmä, mutta mielestäni se toimi hyvin myös organisaation sisäisten prosessien kehittämisessä.

Yhteistyö oli sujuvaa ja mutkatonta. Essi sai porukan hienosti mukaan kehittämään organisaation toimintaa!!”

 

– Riikka Fisk, kehittämisjohtaja

Projektin tiedot

Peräpohjolan Opisto on perinteikäs torniolainen oppilaitos, jonka juuret ulottuvat syvälle pohjoiseen maaperään. Opisto tarjoaa laadukasta ja monipuolista kasvatus- ja ohjausalan opetusta. Lisätietoja: https://ppopisto.fi/

Lisätietoja hankkeesta (tiivistelmä ja raportti): https://www.tsr.fi/hankkeet-ja-tutkimustieto/henkilostopolitiikan-yhteiskehittaminen-perapohjolan-opistolla/

Yhteistyön toteutus: 08/2022–03/2023

Kiinnostaako
palvelumuotoilu?

Ota yhteyttä


Palvelumuotoilua, olkaa hyvä!

Kaipaako palvelusi sytykettä? Ota yhteyttä lomakkeella, puhelimitse tai sähköpostilla ja vastaamme sinulle mahdollisimman pian.

Ota yhteyttä
Haluatko varata tapaamisen/online-tapaamisen?