Paremman palvelun Palo
Olemme monialainen tiimi palvelumuotoilun asiantuntijoita, joita yhdistää vahva palo ja into tehdä parempia palveluita yhdessä palveluntuottajien kanssa.
Kun palvelumuotoilu saapui Pohjoiseen
tutkijoita ja suunnittelijoita.
Eletään vuotta 2012. Palvelumuotoilu on pohjoisilla leveysasteilla vielä jotain uutta ja erikoistakin. Muutoksen kipinää kuitenkin sytyteltiin Lapin yliopiston palvelumuotoilukoulutuksessa, joka saattoi yhteen Palon kolme tulevaa perustajaa.
Palvelumuotoilun periaatteet tekivät vaikutuksen Piia Innaseen, Sari Komulaiseen ja Satu Huczkowskiin. Yhteinen innostus johti yhteisen yrityksen perustamiseen, sillä kolmikko näki kaikkialla ympärillään hyödyntämätöntä potentiaalia. Heille palvelumuotoilu on kuin avain, jolla innovaatioita estävät lukot aukeavat ja uudet palveluideat voivat ponnahtaa esiin. Ja koska palvelumuotoilusta on hyötyä kaikille toimialoille, joissa ihmiset ovat vuorovaikutuksessa palvelun ja toiminnan kanssa, Palvelumuotoilu Palo ei ole rajoittunut tiettyyn toimikenttään tai asiakasryhmään.
Perustamisvuoden 2013 jälkeen Palo on toteuttanut lähemmäs sata projektia ja melkein 300 koulutusta. Onnistumiset tuovat mukanaan uusia projekteja ja nykyään Palon palvelumuotoilijoiden asiantuntemuksella onkin kysyntää aina pohjoisimmasta Suomesta etelän kasvukeskuksiin asti.
Erityinen kohokohta Palon taipaleella tapahtui 2017. Iin kunnan InnoHiili-hanke, jossa palolaiset toimivat palvelumuotoilun asiantuntijoina, voitti Euroopan komission arvostetun RegionStars-palkinnon. Menestys tässä EU-hankkeiden Oscareiksi kutsutussa kilpailussa, johon osallistui Pariisin ja Torinon kaltaisia suurkaupunkeja, lisäsi merkittävästi Palon tunnettuutta. Yksi tärkeistä syistä hankkeen menestykselle oli panostus kuntalaisten osallistamiseen – juuri osallistaminen yhdessä asiakkaan ja käyttäjän ymmärtämisen kanssa ovat olleet Palon toimintafilosofian kulmakiviä alusta asti.
Arvot

Vaikuttavuus
Pidämme asiakkaan tavoitteen ja arvoa tuottavat asiat mielessämme. Arvioimme vaikuttavuutta sekä testaamme ideoita ja ratkaisuja. Palolla tavanomaiset ratkaisut eivät ole vaihtoehto.

Yhdessä tekeminen
Yhdessä tekemällä ja asiakkaita kuuntelemalla saamme parhaat tulokset. Tärkeää on myös oikeiden ihmisten valinta mukaan varhaisessa vaiheessa ja osapuolten sitouttaminen kehitysprosessiin.

Luovuus
Luovuus palvelumuotoilussa on avointa suhtautumista ja uskallusta heittäytyä; kykyä hakea inspiraatioita eri elementeistä. Ratkaisut syntyvät, kun luovuutta tukee luotettavaksi havaittu prosessi.

Kehittyminen
Opimme jatkuvasti toisiltamme ja tehdystä työstä. Seuraamme aikaamme, jotta voimme tehokkaasti hyödyntää muutoksen tuulet myös omassa purjehduksessamme palvelumuotoilun vesillä.
Palon osaajat
tutkimus- ja suunnitteluosaamista
Palaako sinunkin sydämesi palvelumuotoilulle?
Lähetä avoin hakemuksesi ja portfoliosi meille osoitteeseen info@palvelumuotoilupalo.fi.
Erityisesti arvostamme oma-aloitteisuutta, visualisointiosaamista
ja vankkaa kokemusta muotoiluprojektien toteuttamisesta.
Toimipaikkana Oulu tai Rovaniemi.
Yhteystiedot
info@palvelumuotoilupalo.fi
(tarjouspyynnöt ja tiedustelut)
Hallituskatu 23 A 6, 90100 Oulu
Kansankatu 10, 96100 Rovaniemi
Puh. 050 470 4818
Y-tunnus 2541389-9
Palvelumuotoilua, olkaa hyvä!
Kaipaako palvelusi sytykettä? Ota yhteyttä lomakkeella, puhelimitse tai sähköpostilla ja vastaamme sinulle mahdollisimman pian.