Helsingin Olympiastadion: Asiakkaiden osallistaminen stadionin palveluiden kehittämiseen
Lähtökohta
Olympiastadionin palveluiden kehittämisessä haluttiin osallistaa tavallisia suomalaisia ihmisiä. Kehittämisprojekti lähtikin liikkeelle erityisen kaikille avoinna olevan stadionraadin muodostamisella.
Työn eteneminen
Stadionin palveluiden kehittäminen koostui stadionraatilaisten päivästä syksyllä 2019 ja koronaviruksen takia sähköisesti toteutetusta raatilaisten osallistamisesta keväällä 2020. Stadionraatilaisten päivässä tutustuttiin rakentamisen alla olevaan stadioniin ja erityisesti sen vierailukierrokseen. Raatilaiset arvioivat kierrosta ja ideoivat mm. mistä tekijöistä unohtumaton vierailukierros heidän mielestään koostuisi. Päivän annista tehtiin kooste, jota voidaan käyttää sekä vierailukierroksen että stadionin muiden palveluiden kehittämisessä.
Stadionraatilaisten sähköinen osallistaminen keskittyi erityisesti Urheilumuseon toiminnan kehittämiseen ja pääpaino oli erilaisten vierailijoiden houkutteleminen museoon tekemisen ja tapahtumien avulla. Raatilaiset tekivät itsenäisesti tehtäviä, joissa he ideoivat erilaisia vaihtoehtoja lyhyiden vierailijaryhmäkuvausten ohjaamina. Raatilaisten tekemät tehtävät käytiin läpi ja niistä tehtiin yhteenveto.
Lopputulokset
Raatilaisten palaute ja kommentit auttoivat kehittämään palveluita kokonaisvaltaisesti.
Konkreettiset lopputulokset:
-
kooste stadionraatilaisten päivän annista
-
kooste stadionraatilaisten sähköisen osallistamisen annista
Projektin tiedot
Olympiastadion on Suomen suurin tapahtumien areena. Se on myös tuttu liikunnan, urheilun, viihteen ja turismin kohtauspaikka. Stadionin kokonaisvaltainen uudistusprojekti on tullut päätökseen ja uusi uljas Olympiastadion avautui elokuussa 2020.
Yhteistyön toteutus: 08/2019 – 05/2020
Palvelumuotoilua, olkaa hyvä!
Kaipaako palvelusi sytykettä? Ota yhteyttä lomakkeella, puhelimitse tai sähköpostilla ja vastaamme sinulle mahdollisimman pian.