Duodecim: Kokouskokemuksen muotoilu uusin toimitiloihin
Lähtökohta
Yhteistyön tavoitteena oli kehittää Duodecimille uusiin toimitiloihin sujuvaa ja mieleenpainuvaa kokouskokemusta. Konsepti yhteiskehitettiin Duodecimin keittiön ammattilaisten, kokouksia järjestävän henkilöstön sekä kokouksiin osallistuvien luottamushenkilöiden kanssa.
Tilallisen palvelumuotoilun näkökulma oli mukana vahvasti ja kehittäminen keskittyikin halutun kokemuksen aikaansaamiseen uusissa tiloissa ja tilan mahdollistamissa palveluissa.
Työn eteneminen
Yhteistyö lähti liikkeelle nykytilanteen kartoituksella, jossa keskityttiin ensin keittiön nykyisiin toimintatapoihin ja työarkeen. Keittiön ammattilaiset tallensivat arjen tilanteita ennakkotehtävän avulla, jonka tulokset käytiin läpi erillisessä haastattelussa. Tämän jälkeen nykytilannetietoa kerättiin haastattelemalla kuudessa yksilö- ja parihaastattelussa kokouksien järjestäjiä sekä osallistujia. Haastatteluilla kerättiin ymmärrystä nykytilanteen vahvuuksista, heikkouksista ja merkityksellisimmistä kokemukseen vaikuttavista tekijöistä. Analyysin kautta kerätty tieto muutettiin lähtökohdaksi kahdelle työpajalle, jotka Palo fasilitoi Duodecimin Helsingin toimitiloissa.
Työpajoissa määriteltiin yhdessä uutta kokouskokemusta ja -palveluita mm. sovelletun empatiakartan avulla. Pohjapiirustusten avulla ideoita peilattiin jo uusiin tiloihin. Työpajassa muodostui yhteistä näkemystä siitä, miten kokouspalveluita halutaan kehittää eteenpäin uusien toimitilojen mahdollistamana.
Lopuksi Palon palvelumuotoilijat koostivat työpajojen annista ja kaikesta kerätystä tiedosta konseptikuvauksen, joka tukee uuden toimipisteen keittiö- ja kokoustilojen toimihenkilölähtöistä toteuttamista.
Lopputulokset
- Konseptikuvaus, jossa on määritelty kokouskokemuskokonaisuus ja erilaiset kokoustyypit
- Määritellyt tilavaatimukset kokoustiloille ja keittiölle erilaisissa käyttötilanteissa
- Yhteisen sisäisen näkemyksen rakentaminen
- Ymmärrys muodostuvasta asiakaskokemuksesta ja sen osatekijöistä
Projektin tiedot
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on Suomen suurin tieteellinen yhdistys, jonka tehtävänä on tuottaa tieteestä terveyttä. Duodecim vahvistaa tutkitun tiedon käyttöä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja kehittää lääkärien ammattitaitoa ja arjen työtä.
Yhteistyön toteutus: 04-06/2024
tiloihin liittyvä palvelumuotoilu?
Palvelumuotoilua, olkaa hyvä!
Kaipaako palvelusi sytykettä? Ota yhteyttä lomakkeella, puhelimitse tai sähköpostilla ja vastaamme sinulle mahdollisimman pian.