Lapin ammattikorkeakoulu: Tutkimusohjelman muotoilu
Lähtökohta
Lapin ammattikorkeakoululla oli tunnistettu tarve luoda yhteen kokoava ja suuntaviivoja toiminnalle antava tutkimusohjelma. Työn pohjana toimivat ilmiöpohjainen strategia sekä aiemmin henkilöstön kanssa palvelumuotoilun periaatteilla yhteiskehitetyt osaamiskartat sisältäen kärkiosaamiseksi tunnistetut sisällölliset ja toteutukselliset kokonaisuudet.
Tässä tapauksessa palvelumuotoilun ajattelutapaa ja menetelmiä käytettiin luomaan jotain täysin uutta – tutkimusohjelmaa, jota ei ollut aikaisemmin olemassa. Lopputuloksena tavoiteltiin ensimmäistä versiota tutkimusohjelmasta, joka yhdistäisi kehittyvän kärkiosaamisen teemat yhdeksi kokonaisuudeksi ja loisi suuntaviivoja tutkimuksellisen kokonaisuuden eteenpäin kehittämiseen Lapin ammattikorkeakoululla.
Työn eteneminen
Yhteistyön aikana fasilitoimme eri henkilöstöryhmiä osallistavan prosessin, jonka aikana tietoa ja ajatuksia koottiin yhteen, jäsenneltiin ja kategorisoitiin. Prosessiin kuului alkukartoitus, kaksi työpajaa, välitehtävä sekä tutkimusohjelman luonnoksen koostaminen.
Kartoitusvaiheessa kävimme läpi olemassa olevaa tietoa ja tutkimusohjelman sisältöön vaikuttavaa taustamateriaalia. Aloitustapaamisessa haastattelimme TKI-asiantuntijaa ja osaamisaluejohtajaa olemassa olevista tarpeista ja lähtötilanteesta tutkimusohjelmalle. Hyödynsimme kartoitusvaiheessa kerättyä tietoa työpajojen sekä välitehtävän suunnittelussa ja kohdentamisessa.
Ensimmäisessä työpajassa kiteytettiin yhdessä tutkimusohjelman tavoite ja tarkoitus. Trendien ja muutosajurien tunnistamisen kautta edettiin tutkimusohjelman persoonan kuvaamiseen ja ohjelman raamien hahmotteluun.
Työpajan jälkeen osallistujat toteuttivat itsenäisen välitehtävän, joka keräsi yhteen benchmark-tietoa. Jo saatujen tulosten pohjalta suunnittelimme toisen työpajan, joka keskittyi tutkimusohjelman tarkempaan temaattiseen raamitukseen sekä keskeisiin toimintamuotoihin. Pajassa edettiin yhdessä tutkimusohjelman sisällöllisten valintojen kautta rungon kokoamiseen asti.
Lopuksi koostimme tulokset ja tuotetun tiedon tutkimusohjelman rungoksi. Tutkimusohjelman sisältö ja toiminnan raamit jäsentyivät kokonaisuudeksi kolmen eritasoisen ja -laajuisen tutkimusteeman kautta: systeemi, strategia ja käytäntö. Luonnoksen katselmoinnissa kirjasimme talteen myös seuraavat askeleet tutkimusohjelman toteuttamisessa. Luodun visuaalisen materiaalin avulla tutkimusohjelmaa voidaan edelleen tarkentaa sisäisessä työstössä.
Lopputulokset
- Tutkimusohjelman ensimmäinen versio koottuna henkilöstön tuottaman tiedon pohjalta
- Materiaali hyödynnettäväksi esimerkiksi esittelyihin ja tuleviin rekrytointeihin
Projektin tiedot
Lisätietoja Lapin ammattikorkeakoulussa tehtävästä soveltavasta tutkimuksesta.
Yhteistyön toteutus: 04-08/2024

”Tämä oli meille ihan uusi juttu. Lähdimme yhdessä selvittämään, mikä tutkimusohjelma on ja mitä se meille merkitsee. Työstämisessä parasta oli, että prosessi itsessään opetti meitä.
Tutkimusohjelman luonnos on vienyt meitä hyvin eteenpäin. Olemme saaneet rekrytoitua huipputyypin ja tarkennettua määrittelyä entisestään.
Voin suositella Paloa muillekin, jotka tarvitsevat palvelumuotoilun osaamista oman toiminnan eteenpäin viemiseen.”
Anu Harju-Myllyaho
TKI-asiantuntija
Palvelumuotoilua, olkaa hyvä!
Kaipaako palvelusi sytykettä? Ota yhteyttä lomakkeella, puhelimitse tai sähköpostilla ja vastaamme sinulle mahdollisimman pian.