Palvelumuotoilija piirustelee

 Maija kotamäen kuvitusta koulutuksesta

Maija kotamäen kuvitusta koulutuksesta

Viime kesänä Palo kutsui Maija Kotamäen Mukamas Learning Designista pitämään meille puolen päivän koulutuksen visuaalisesta fasilitoinnista. Maijan koulutus oli hyödyllinen, sillä allekirjoittanut palvelumuotoilija oli kyllä tiedostanut visualisoinnin ja käsin piirtämisen arvon palveluiden muotoilussa, mutta koki omat piirtämistaitonsa vajavaisiksi. Minulle oli käynyt kuten niin monelle muullekin, käsin piirtäminen oli aikuisena vähentynyt ja koska en harjoitellut sitä tarpeeksi, koin etten ollut siinä tarpeeksi hyvä.

Olin nuorena ihan kelpo piirtäjä ja osaan visualisoida tietokoneella tyydyttävällä tasolla asioita. Tietokoneella piirtämisessä olen keskittynyt yksinkertaisiin sovelluksiin, myönnän nimittäin, että Adobe Illustratorin taitoni ovat kankeat, mutta esimerkiksi PowerPointilla pystyn kuvaamaan kompleksisiakin toimintamalleja.

 Muutamalla peruskomponentilla pääsee pitkälle

Muutamalla peruskomponentilla pääsee pitkälle

Onneksi Maija tuli ja muutti ajatteluani käsin piirtämisen suhteen. Voin alkaa piirtämisen sijaan piirustelemaan! Ja piirusteluun minun tarvitsee osata piirtää muutama yksinkertainen peruskomponentti, joilla pääsen jo pitkälle. Niitä ovat suorat ja kurvikkaat viivat, neliöt, kolmiot ja ympyrät. Nämähän osaa kaikki! Niitä yhdistelemällä voidaan piirustella monenlaista.

 piirustelun harjoittelua

piirustelun harjoittelua

Maijan koulutuksen jälkeen olen alkanut pikku hiljaa harjoittelemaan. Syksyn aikana satsasimme myös välineisiin, jotta piirtäminen on mukavampaa. Ostimme Palolle kunnon tusseja ja pari visualisoinnin opaskirjaa. Yleensä inspiroidun eniten oikeasta konkreettisesta tarpeesta piirustukselle ja tiukasta aikataulusta. Niillä saa piirustelussakin tuloksia aikaan, kun ei ole aikaa kritisoida omaa työn jälkeä.

 VÄLINEISIIN KANNATTAA SATSATA - kuvassa mm. bikablo-kirja ja NEulandin tusseja

VÄLINEISIIN KANNATTAA SATSATA - kuvassa mm. bikablo-kirja ja NEulandin tusseja

Työpajojen fasilitaattorina olen aina suosinut käsillä tekemistä, koska se kannustaa luovaan ajatteluun. Yksi lempiharjoituksiani on kuvakäsikirjoituksen piirtäminen, mutta haasteeksi muodostui usein se, että harva aikuinen tunsi olevansa hyvä piirtämään. Sain omasta piirustelutaidoista kyvyn auttaa työpajoihin osallistujia. Olen alkanut vetämään pieniä, noin vartin kestäviä, piirusteluharjoituksia lämmittelynä. Sillä on ollut suuri vaikutus siihen kuinka innokkaasti ihmiset tarttuvat tussiin. Saan usein myös palautteissa mainintaa, että piirustelu oli ollut yksi koulutuksen tai työpajan kohokohdista.

Olen vielä alkumetreillä piirustelijana, mutta tekemisen jano on kova. Piirusteluni ovat päätyneet jopa esityskalvoilleni. Huomasin, että koska en löydä kuvapankeista sopivaa kuvaa, voin piirtää tilanteen itse. Kukaan ei ole vielä tullut valittamaan piirustelujeni tasosta, pahin kriitikko olen varmasti minä itse.

 nyt saatan jo ottaa koulutuksiin mukaan omia piirustuksiani

nyt saatan jo ottaa koulutuksiin mukaan omia piirustuksiani

Palvelumuotoilijana jokainen meistä voi painottaa omia vahvuuksiaan. Yksi on hyvä etnografisessa tutkimuksessa, toinen voi olla hyvä vetämään työpajoja ja kolmas olla todella hyvä visualisoimaan asioita. Kannustan kuitenkin kaikkia palvelumuotoilijoita opettelemaan piirustelutaidon, koska asioiden visualisoinnista on monenlaista hyötyä sekä palvelumuotoilussa että muussakin toiminnassa.

Lisää piirustelusta ja visuaalisesta ajattelusta: