Celia: Palvelumallin kehittäminen
Lähtökohta
Celiassa haluttiin kehittää palvelumallia hoiva-alan toimijoille. Tavoitteena oli, että hoivayksiköissä osataan paremmin hyödyntää Celia kirjaston tarjontaa ja laitteita, jotta heidän asiakkaat pääsevät hyötymään kirjaston palveluista paremmin.
Työn eteneminen
Yhteistyö lähti liikkeelle kick-off palaverilla, jossa tutustuttiin Celian kokemiin haasteisiin vanhuksille ja vammaisille henkilöille tarkoitettujen hoivakotien ja palvelutalojen palvelemisessa.
Lisäksi suunniteltiin asiakastyöpaja, johon osallistuivat hoiva-alan edustajien lisäksi myös kirjastojen ja Celian edustajia.
Ensimmäisessä työpajassa asiakkaat eli hoivakotien työntekijät kertoivat kokemuksistaan ja palvelun käyttämisen esteistä erilaisten tehtävien avulla. Lisäksi työpajassa ideoitiin uusia ratkaisuja hoivakotien kohtaamiin haasteisiin.
Työpajan toisessa osassa mallinnettiin Celian työntekijöiden kanssa hoiva-alan palvelupolkua.
Yhteistyötä jatkettiin kolmannessa työpajassa, jossa keskityttiin yksinkertaistamaan hoiva-alan palvelumallia.
Lopputulokset
Lopputulokseksi Celia sai kattavan yhteenvedon asiakastyöpajan oivalluksista ja ideoista.
Palvelumallikuvaus veti yhteen sekä palvelun toiminnan että asiakkaiden tarpeet. Kuvauksessa huomioitiin monitoimijamalli, jossa kirjaston asiakkaana on hoivakoti, mutta kirjaston käyttäjät ovat hoivakotien asiakkaat. Palo teki palvelumallista sähköiset versiot, joiden työstämistä Celia jatkoi. Palvelumallista tuotettiin yksinkertaistettu versio, joka oli suunnattu ohjamaan asiakkaiden toimintaa.
Projektitiedot
Celia on koko Suomea palveleva saavutettavan kirjallisuuden ja julkaisemisen asiantuntijakeskus, joka tuottaa ja välittää kirjallisuutta muun muassa äänikirjoina. Celian saavutettavia kirjoja voivat käyttää kaikki, joille tavallisen kirjan lukeminen on hankalaa.
Toteutus: talvi-kevät 2018



Palvelumuotoilua, olkaa hyvä!
Kaipaako palvelusi sytykettä? Ota yhteyttä lomakkeella, puhelimitse tai sähköpostilla ja vastaamme sinulle mahdollisimman pian.