Iin kunta: Keskustan asemakaavan kehittäminen

Lähtökohta

Olimme mukana Iin kunnan keskustan asemakaavan kehittämisprosessissa ja tehtävämme oli tuoda kuntalaiset mukaan kehittämistyöhön – asemakaavatyön pohjaksi haluttiin kuntalaisten todelliset tarpeet ja toiveet. Asemakaavatyö koski Iin kunnan keskustan uutta kaavaa vuodelle 2040 asti.

Työn eteneminen

Hankkeen aikana hyödynsimme useita tiedonkeruumenetelmiä, joista seuraavaksi esittelemme tarkemmin kolme.

1. Karttakysely

Ensi vaiheen haastatteluissa käytimme tukena tarinallista karttakyselyä, joka lähetettiin osallistujille etukäteen tutustumista varten. Haastatteluiden jälkeen karttakysely julkaistiin Iin kuntatiedotteessa, josta sen pystyi kuka tahansa kunnan asukas täyttämään. Karttakyselyssä oli 4 kysymystä, jotka esitettiin tarinan muodossa. Tarinan käyttäminen ja sitä myötä kyselyn leikkisyys herätti kiinnostusta lehdistössäkin.

Saimme kyselyn perusteella erittäin hyvin tietoa esimerkiksi siitä mitkä rakennukset keskustassa koettiin arvokkaiksi ja mitkä taas koettiin ns. maiseman pilaajiksi. Vastausten perusteella teimme koosteita, joita hyödynnettiin Minun keskustani -työpajoissa.

2. Osallistuva Ii -kyselyt

Yhteistyössä Rantapohja-lehden kanssa julkaisimme tammikuussa kerran viikossa vaihtuvan kysymyksen kuntalaisille. Kysymyksiä oli kerrallaan vastattavana kaksi, jotka liittyivät yhteen – esimerkiksi mikä koetaan Iissä rumaksi ja mikä kauniiksi. Kysymyksiin pystyi vastamaan Osallistuva Ii -facebook-sivulla.

Vastaaminen oli helppoa, sillä kysymyksiä oli tosiaan kerrallaan vain pari. Varmasti tämä oli osasyy siihen, että saimme kyselyyn runsaasti vastauksia – ja huomattavaa oli, että vastaukset olivat pitkiä ja hyvin pohdittuja.

3. Minun keskustani -tilaisuus

Minun keskustani –tilaisuus oli kokonaisuuden suurin tilaisuus, eräänlainen huipentuma, johon panostettiin paljon työtä ja osaamista. Se onnistui erittäin hienosti! Tilaisuus sujui monilta osin paremmin kuin osasimme odottaakaan. Kuntalaisten suunnitelmat olivat puhuttelevia ja he vaikuttivat olevan aidosti innostuneita.

Tilaisuudessa käytettiin hyväksi käsillä tekemistä ja konkreettista kolmiulotteista rakentamista mm. legopalikoilla ja tilaisuutta varten tehtyjen puisten pienoismallien avulla. Tämä oli luontevaa vaikka osallistujat olivatkin pääosin aikuisia, jopa varttuneempaa ikäryhmää. Havaintojemme perusteella voidaan sanoa, että tällainen konkreettinen tekeminen, ideointi ja sitä kautta yhteisöllinen vaikuttaminen näyttivät innostavan todella paljon osallistujia. Työskentely sujui hyvin ja leikkisästi: työkaluina käytettävien Iin kunnan karttojen avulla ryhmät saivat leikkiä arkkitehtinä olemista.

Löydöksiä

Koko prosessin aikana materiaalia kertyi kiitettävästi, joka loi oman haasteensa meille palvelumuotoilijoille löydösten esittämisessä. Toimitimme pelkästään arkkitehtien käyttöön koostevideon työpajojen tuloksista, joista kävi hyvin selville myös yksityiskohtaiset kuntalaisten ideat. Julkisessa kirjallisessa loppuraportissa nostimme esille pääteemat. Tämän lisäksi toimitimme liitteenä tuloksia aiemmista vaiheista (mm. kyselyiden koonnit).

Pääteemoiksi nousivat seuraavat asiat: 1. yleinen viihtyvyys keskustassa, 2. torin sijainti ja toiminnot, 3. harrastukset, liikunta ja vapaa-aika, 4. liikennejärjestelyt, 5. uudisrakentaminen, 6. historia ja perinteet ja 7. vähähiilisyys.

Projektin tiedot

Ii on Suomen kunta, joka sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa. Kunnassa asuu n. 10 000 asukasta. Valtakunnallisesti Ii on nykyään tunnustettu uusiutuvan energian edelläkävijä. Projekti toteutettiin osana Micropoliksen InnoHiili-hanketta, jossa palvelumuotoilua tuotiin kunnan käyttöön kolmen eri pilotin avulla.

Palvelumuotoilu Palo Ii Keskustan asemakaavan kehittäminen

Palvelumuotoilua, olkaa hyvä!

Kaipaako palvelusi sytykettä? Ota yhteyttä lomakkeella, puhelimitse tai sähköpostilla ja vastaamme sinulle mahdollisimman pian.

Ota yhteyttä
Haluatko varata tapaamisen/online-tapaamisen?